1.11.2004

A:n hakemus Raaseporin käräjäoikeudessa

A pyysi 26.3.2003 vireille tulleessa hakemuksessaan, että hänelle myönnetään velkajärjestely. Velkojista Osuuspankkien Vakuusrahasto vastusti hakemusta sillä perusteella, että Lohjan kihlakunnanoikeus oli 8.10.1993 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n aikaisemman velkajärjestelyhakemuksen katsottuaan A:n velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti. Velkajärjestelylle oli siten yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettu este. A:n mielestä velkajärjestelyn myöntämiseen oli joka tapauksessa velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitetut painavat syyt.

Käräjäoikeuden päätös 18.7.2003

Käräjäoikeus totesi, että A oli maksukyvytön. Koska A ei oletettavasti kohtuudella kyennyt parantamaan maksukykyään niin, että hän olisi voinut selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista, velkajärjestelylle on sinänsä ollut painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa hakijan maksukykyyn. Velkajärjestelylle oli siten velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdassa säädetyt edellytykset.

A:n velkajärjestelyhakemuksessaan ilmoittamien velkojen yhteismäärä oli vajaa 150 000 euroa. Suuri osa velkojien saatavista koostui kertyneistä koroista ja oli ajalta ennen mainittua Lohjan kihlakunnanoikeuden päätöstä, mutta A oli velkaantunut lisää vielä päätöksen antamisen jälkeenkin. Näiden saatavien pääomat olivat yhteensä runsaat 2 200 euroa. Saatavien yhteismäärä oli korkoineen sekä kuluineen hakemuksessa ilmoitettuihin ajankohtiin laskettuna noin 4 000 euroa. Ne olivat ajalta 1994 - 2002. Viimeisimpiä maksamatta jääneitä laskuja olivat kolme Yves Rocher Finlande Oy:n laskua, joiden eräpäivät olivat 17.6.2002 (saatavan pääoma 73,75 euroa), 26.6.2002 (saatavan pääoma 80,93 euroa) sekä 10.9.2002 (saatavan pääoma 88,35 euroa).

Asiassa oli käräjäoikeuden mukaan ilmeistä, että hakija, jonka velkataakka oli kasvanut hallitsemattomaksi jo yli kymmenen vuotta sitten, oli velkaantunut 8.10.1993 annetun päätöksen jälkeenkin ilmeisen kevytmielisesti, ottaen huomioon, minkälaista harkintaa hänen asemassaan olleelta henkilöltä oli kyseessä olevissa olosuhteissa kohtuudella voitu edellyttää. Velkajärjestelylle oli siten lain 10 §:n 7 kohdan mukainen este.

Asiassa ei ollut myöskään velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiseen. Vaikka A oli pääosin velkaantunut yli kymmenen vuotta sitten, osa hakijan veloista oli alle vuoden vanhoja. Hakija ei ollut vapaaehtoisesti pyrkinyt maksamaan velkojaan, vaan velkojat olivat saaneet saataviaan hakijalta vain ulosoton kautta. Hakijalla todetun keliakian johdosta hänen ruokavaliokustannuksensa ja muut sairauteen liittyvät tukihoidot oletettavasti aiheuttivat hakijalle lisäkustannuksia, mutta tämä oli otettu huomioon jo ulosoton määrässä. Lisäksi sairaus oli diagnosoitu jo melkein 20 vuotta sitten, joten nämä lisäkustannukset eivät olleet tulleet hakijalle hiljattain.

Asian on ratkaissut notaari Johanna Tuominen.

Helsingin hovioikeuden päätös 2.12.2003

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Esko Lähdevuori ja Eero Karttunen. Esittelijä Heli Sankari.

Perustelut

1. A on 26.3.2003 vireille tulleessa velkajärjestelyhakemuksessaan ilmoittanut velkojensa yhteismääräksi korkoineen ja kuluineen 148 745,79 euroa. A on maksukyvytön. Velkojen määrä ja velallisen maksukyvyttömyys huomioon ottaen velkajärjestelyyn olisi velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdassa tarkoitetut painavat perusteet. A ei myöskään kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään veloista selviytyäkseen.

2. Lohjan kihlakunnanoikeus on vuonna 1993 hylännyt A:n aikaisemman velkajärjestelyhakemuksen, koska hänen oli tuolloin katsottu velkaantuneen ilmeisen kevytmielisesti. Tämän jälkeen A:lle on kertynyt uutta velkaa, pääomaltaan yhteensä noin 2 250 euroa eli korkoineen ja kuluineen noin 4 000 euroa. Tämänhetkistä tilannetta arvioitaessa on ensiksi otettava kantaa siihen, onko hän myös kihlakunnanoikeuden päätöksen jälkeen velkaantunut velkajärjestelylain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeisen kevytmielisesti.

3. Uudet velat koostuvat pääosin perusturvaan kuuluvien menojen, kuten vuosina 2001 ja 2002 aiheutuneiden välttämättömien sairaanhoitokustannusten, vuoden 1998 sähkön tasauslaskun ja vuoteen 1994 kohdistuvan vuokran maksamatta jäämisestä. Vuokravelan on tosin ilmoitettu aiheutuneen A:n asuinkumppanin käyttöön jääneestä entisestä yhteisestä asunnosta, jonka vuokran suorittamisesta A oli jäänyt vastuuseen. Näiden velkojen perusteet ja niiden syntymisajankohdat eivät kuitenkaan viittaa siihen, että A olisi tältä osin velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti.

4. Uusiin velkoihin sisältyy myös vuonna 2002 postimyynnistä tilattuja ihonhoito- ja terveystarvikkeita koskevia maksamatta jääneitä laskuja yhteismäärältään 243 euroa. Näitä tuoreita velkoja ei voida sinänsä pitää A:n olosuhteisiin ja taloudelliseen asemaan nähden välttämättöminä menoina. Niiden määrä on kuitenkin ollut verrattain pieni. Lisäksi A on uskottavasti kertonut, että hän oli aikanaan tilannut tuotteet vielä tuolloin tietämättä kohdallaan odotettavissa olleesta ulosoton tiukentumisesta. Kokonaisarvionaan Korkein oikeus katsoo, ettei A:n uutta velkaantumista voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen kevytmielisenä.

5. Tämän jälkeen on otettava kantaa siihen, voidaanko A:lle myöntää velkajärjestely siitä huolimatta, että hänen aikaisempi velkajärjestelyhakemuksensa on vuonna 1993 hylätty ilmeisen kevytmieliseksi katsotun velkaantumisen vuoksi. Velkajärjestelylain 1.1.2003 voimaan tulleen 10 a §:n (1273/2002) mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:ssä tarkoitetusta esteestä huolimatta myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velkaantumisesta kulunut aika, velallisen toimet velkojen maksamiseksi ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

6. A:n velkaantuminen on pääosin tapahtunut jo vuosina 1987 - 1993. Kokonaisveloista huomattava osuus on liittynyt noususuhdanteen aikana vuonna 1987 tehdyn asuntokaupan rahoitukseen. Ostamansa asunnon A on sittemmin ensimmäisen velkajärjestelyhakemuksen hylkäämisen jälkeen vapaaehtoisella kaupalla tappiollisesti myynyt velkojensa lyhentämiseksi. Maksamatta olevan asuntovelan määrä korkoineen ja kuluineen on velkajärjestelyhakemuksen mukaan edelleen 107 005 euroa.

7. A on terveytensä heikennyttyä ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 1.9.1997 lukien. Hänen palkka- ja sittemmin eläketulojaan on ulosmitattu vuoden 1994 joulukuusta alkaen eli lähes kymmenen vuoden ajan. Vuosina 2001 ja 2002 A:n 1 008,76 euron kuukausittaisesta nettoeläketulosta on ulosmitattu pääsääntöisesti 168,19 euroa. Vuonna 2003 saadusta 1 030,47 euron kuukausittaisesta nettoeläketulosta on puolestaan ulosmitattu 219,37 euroa.

8. A ei ole asuntonsa rahaksimuuton ja ulosottoperinnän lisäksi vapaaehtoisesti lyhentänyt velkojaan. Hänen kokonaistilanteensa huomioon ottaen tätä ei kuitenkaan ole voitu häneltä kohtuudella edellyttää. Velkajärjestelylain 10 a §:n esitöissäkin (HE 98/2002 vp) korostetaan, ettei velkajärjestelyn myöntämiseksi yleensä voida edellyttää, että ulosottoperinnän kohteena oleva velallinen maksaisi velkojaan sen ohessa myös vapaaehtoisesti, varsinkaan, jos velalliselle jäävät tulot ovat hänen toimeentulonsa turvaamiseksi välttämättömiä (ks. myös KKO 2001:21).

9. Kun otetaan huomioon A:n velkojen suuri määrä ja velkapääomalle kertyvä korko, A:lta ulosotosta kertyvät suoritukset eivät vastedeskään riitä lyhentämään velkapääomaa. Ottaen huomioon hänen 53 vuoden ikänsä ja terveydentilansa, A:lla ei näytä myöskään tulevaisuudessa olevan tosiasiallisia mahdollisuuksia parantaa velanhoitokykyään. Velkajärjestelyn myöntämisellä on A:n olosuhteisiin nähden hänelle huomattava merkitys. A:n ei ole osoitettu hänen aikaisemman velkajärjestelyhakemuksensa hylkäämisen jälkeen velallisena laiminlyöneen sitä, mitä häneltä on kohtuudella voitu vaatia hänen asioittensa hoitamiseksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että velkajärjestelyn myöntämiselle on vuoden 1993 päätöksessä todetusta esteestä ja sen jälkeisestä lisävelkaantumisesta huolimatta velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä.

10. Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Raaseporin käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Gustav Bygglin ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Lea Nousiainen.